Talvikausi ei ole vielä alkanut!


AHHAA-TIEDEIGLU

Otepää Winterplacessa sijaitsee osa Baltian suurimmasta ja nykyaikaisimmasta tiedekeskuksesta. Talvikausina sinne rakennetaan oikeasta lumesta maailmassa ainutlaatuinen tiedeiglu. Ahhaan tiedeiglussa voi tutustua leikkisästi tieteeseen ja teknologiaan kokeilemalla ja tutkimalla itse.


TIEDEIGLUSSA VIERAILU ON ILMAISTA.

  • Plasmapallot – Kaasulla täytetyn lasipallon keskellä sijaitseva elektrodi. Elektrodi antaa jatkuvasti sähkövarauksia ja kaasun ansiosta lukuisat kirkkaanväriset plasmasäteet leviävät pallon keskeltä ulkopintaan. Laittamalla käden kupolin lähelle (tai sen pintaan) varausten suuntaa ja sijaintia voi muuttaa itse.  
  • Kirjainpalapelit – Vaikka kirjoittamaan opitaan jo lapsena, tämä näyttelykohde laittaa myös parhaat kirjoittajat koetukselle. Jujuna on se, että kirjainten tekemiseen ei tarvita niinkään lingvistisiä taitoja, vaan kolmiulotteista hahmottamista. Eri kirjaimet on hajotettu moneksi pienemmäksi osaksi ja kokeilla voi H-, T- ja M-kirjaimen kokoamista.
  • Kaleidoskooppi – Kuudesta peilistä koostuva näyttelyesine luo moninkertaisten heijastusten avulla erilaisia kuvioita. Tämän jättiläismäisen kaleidoskoopin sisään voi katsoa molemmalta puolelta. Säännöllisesti sijoitetun peilijärjestelmän ansiosta kaikki syntyvät kuviot ovat kauniin symmetrisiä.
  • Laserpöytä – Mikä laser ylipäätään on? Kyseessä on valonlähde, joka välittää aallonpituudeltaan ja -voimakkuudeltaan tasaista valoa. Tämä näyttelyesine näyttää yksinkertaisesti, mutta vaikuttavasti, miten laser toimii. Läpinäkyvässä sylinterissä on erikokoisia ja -muotoisia lasikappaleita ja niiden keskellä laser. Sylinteriä kääntäessä lasersäde läpäisee lasikappaleet ja saa aikaan nautittavan valojen leikin. Tarkemmin katsoessa voi seurata, miten lasersäteen reitti ja heijastus muuttuvat kontaktissa erimuotoisten lasikappaleiden kanssa.

 

TIEDEKESKUS AHHAA

Tiedekeskus AHHAA sijaitsee Tartossa ja sen tavoitteena on arvostaa oppimista tarjoamalla kaikille löytämisen iloa. AHHAAN päätehtävä on esitellä tiedettä laajalle yleisölle. AHHAAN tapahtumissa on tähän mennessä vieraillut yli kolme miljoonaa eri-ikäistä ihmistä. Päämenetelmä on interaktiiviset ”kokeile itse” -näyttelyt, mutta toimintaa on myös planetaariossa, työpajoissa ja tiedeteatterissa. Kouluille tarjotaan erilaisia opetusohjelmia. Kaikenikäiset vieraat ovat tervetulleita viettämään sisällöllisen ja toimintaa täynnä olevan päivän AHHAA-tiedekeskukseen.

Tutustu lisäksi kotisivuun: www.ahhaa.ee